Jokainen Raamattua lukeva löytää sieltä erilaisia mielenkiintoisia arvoituksia ja aarteita. Ehkä sinua kiinnostaa lopunajan sodat, luku 666 tai mikä on se nainen eefamitassa. Mutta entä sitten tämä päivä, mikä niistä liittyy meidän tämänpäivän elämään. Esimerkiksi Hesekiel 43:10-11 on ratkaisematon arvoitus. Siinä on kuvattu tarkkaan temppelin mitat ja eri osat. Seurauksena pitäisi olla, että israelilaiset tekisivät … Jatka lukemista Raamatun arvoituksia, osa 1/2: neljä kerubia
Epäonnistumisen siunaus (lehtikirjoitus)
Tiesitkö, että epäonnistuneella on mahdollisuus oppia virheistään. Onnistuneella ei ole mitään opittavaa, mutta epäonnistuminen vie eteenpäin kohti uusia mahdollisuuksia. Koska kukaan meistä ei ole täydellinen, niin teemme jokainen virheitä. Kuitenkin epäonnistuessaan koetaan yleensä häpeää. Ei sitä mielellään tunnusta erehtyneensä, kun haluaa säilyttää jonkinlaisen itsekunnioituksen ainakin muitten silmissä. Kun lisäksi uskottelee itselleenkin, ettei tehnyt mitään virhettä, … Jatka lukemista Epäonnistumisen siunaus (lehtikirjoitus)
Ikuisuutta varten
Miksi ihminen on olemassa? Mikä on se todellinen elämänsisältö, jota varten elämme? Elämän tarkoitus ja tähtäin loppuu monille kuolemassa. Se ei ole kuitenkaan totuus. Tuttu Raamatun jae kertoo muuta: Joh. 3:16: Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. Jeesus kuoli edestämme, … Jatka lukemista Ikuisuutta varten
Toimiiko omatunto ?
Omatunto ohjaa tekemään oikeita ratkaisuja. Joskus tulee tehtyä asioita huonolla omallatunnolla, joskus taas ei tajua tekevänsä väärin. Liian herkkä omatunto voi painostaa toimimaan yli voimien ja jopa turhaan varsinkin hengellisessä työssä. Hesekielin kirjassa annetaan hyvä neuvo ja huomaa, että vaatteilla esikuvissa usein tarkoitetaan tekoja: Hes. 44:18: Heillä tulee olla päässä pellavainen päähine ja jalassa pellavahousut, … Jatka lukemista Toimiiko omatunto ?
Nälkä ja jano
Nälkä ja jano antaa vahvan motiivin pistää jotain suhunsa. Nälkää ja janoa voi olla monenlaista ja se aktivoi tekemään jotain asian hyväksi. Jos nälkä ja jano puuttuu, pitää pakottaa itsensä syömään ja juomaan, että ei näivettyisi. Vointi jää kyllä silloin heikoksi, kun motiivi terveyden hoitamiseen puuttuu. Jos hengellinen nälkä puuttuu, voi suhde Jumalaan näivettyä, vaikka … Jatka lukemista Nälkä ja jano
Yksinäisyyden siunaus
Seurakunta on yhteisö, jossa ollaan yhdessä, rohkaistaan ja tuetaan toisiaan. Uskova tarvitsee seurakuntaa. Jeesus lupaa Sanassaan: ”Sillä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään” (Matt.18:20). Kun Jeesus kohtasi aikoinaan yksilöihmisiä, ne olivat useimmiten yksinäisiä. Yksinäinen mies oli sairastanut 30 vuotta, eikä hänellä ollut ketään auttajaa (Joh. 5:5-8). Eräs nainen … Jatka lukemista Yksinäisyyden siunaus
Liian myöhään (lehtikirjoitus)
Eräs nuori mies oli rakastunut tyttöön ja kosi tätä. Rakkaus oli molemminpuolista, mutta tytöllä oli omat kuvitelmansa avioliitosta: Se oli sääntöjä ja velvollisuuksia. Ei voinut tehdä vapaasti mitä halusi. Tyttö ei halunnut menettää vapauttaan, mutta ei halunnut täysin kieltäytyäkään. Hän ehdotti, että kun ensin elän tämän elämän vapaana, niin tule sitten kosimaan sairasvuoteella, kun elämässä … Jatka lukemista Liian myöhään (lehtikirjoitus)
Kun turvallisuudentunne katoaa
Mihin sinun arkipäivän turvallisuudentunteesi perustuu. Mistä pidät kiinni, etkä halua sen muuttuvan millään tavalla. Joskus Jumala haluaisi viedä eteenpäin uutta tietä, mutta se tuntuu turvattomalta. On turvallisempaa keskittyvä elämän rutiineihin, ansiotyöhön, seurakuntarutiineihin ja ystävyyssuhteisiin. Jos tämä arkipäivän turvallisuus järkkyy, niinkuin monille on nyt tapahtunut, niin mitä jää jäljelle ? Raamatussa kerrotaan, miten Jumala suunnitteli pelastavansa … Jatka lukemista Kun turvallisuudentunne katoaa
Kestääkö elämäsi pohja yksinäisyydessä
Nuorena miehenä lähdin opiskelemaan ja lähdin pois kotoa asumaan Tampereelle. Muistan, kun tulin lähes tyhjään opiskelijakämppääni yksin; ei ketään tuttua lähellä, ei kukaan odottanut minua minnekkään. Siinä tuli todella tyhjä ja yksinäinen olo. Kukaan ei välittänyt, mitä minä tein tai jätin tekemättä. Tuli tippa silmään ja hetkeksi ikäänkuin pohja putosi elämältä. Samanlaisia kokemuksia voi olla … Jatka lukemista Kestääkö elämäsi pohja yksinäisyydessä
Mihin on aikaa koronakaranteenissa ? (lehtikirjoitus)
Aika on se arvokkain valuutta nykysessä länsimaisessa elämäntyylissä. Ajasta on aina pulaa eikä millään ehdi tekemään kaikkea, mitä pitäisi tehdä. Paljon on suunnitelmia ja tekemättömiä töitä, joita ei ole mahdollista toteuttaa ajanpuutteen vuoksi. Ihmissuhteet jää rempalleen perheessä ja ystäväpiirissä. Lapsia ei ehdi kuunnella ja nuorten kanssa ei ole aikaa luoda luottamusta ja selvitellä elämän periaatteita. … Jatka lukemista Mihin on aikaa koronakaranteenissa ? (lehtikirjoitus)
