Kun turvallisuudentunne katoaa

Mihin sinun arkipäivän turvallisuudentunteesi perustuu. Mistä pidät kiinni, etkä halua sen muuttuvan millään tavalla. Joskus Jumala haluaisi viedä eteenpäin uutta tietä, mutta se tuntuu turvattomalta. On turvallisempaa keskittyvä elämän rutiineihin, ansiotyöhön, seurakuntarutiineihin ja ystävyyssuhteisiin. Jos tämä arkipäivän turvallisuus järkkyy, niinkuin monille on nyt tapahtunut, niin mitä jää jäljelle ?

Raamatussa kerrotaan, miten Jumala suunnitteli pelastavansa Jaakobin perheen tulevalta nälänhädältä. Hän tarvitsi siihen Joosefia, yhtä Jaakobin pojista. Tosin Joosefilla oli vahva arkipäivän turvallisuusrutiinit, isän koti, huolempito, kodin askareet ja vastuut. Nämä loivat turvallisuutta ja niistä Joosef piti kiinni. Jumalan piti viedä tämä turvallisuudentunne, että voisi johtaa Joosefin elämää. Kun veljet heittivät hänet kaivoon, kaikki normaali turvallisuus järkkyi.

1.Moos 37:23-24: Kun Joosef tuli veljiensä luo, he kävivät häneen käsiksi, riisuivat häneltä hänen pitkän värikkään pukunsa ja heittivät hänet kaivoon, joka silloin oli kuivillaan.

Joosef ei ajatellut luottavaisesti, että kyllä Jumala huolehtii. Hän oli epätoivoissaan ja anoi armoa, kuten myöhemmin veljet kertoivat:

1. Moos. 42:21 ja sanoivat toisilleen: ”Me olemme todellakin ansainneet rangaistuksen siitä, mitä teimme veljellemme. Me näimme hänen hätänsä, kun hän rukoili meiltä armoa, mutta emme kuunnelleet häntä. Siksi me nyt olemme ahdingossa.”

Mitä Joosef näki, kun kaikki turva ympäriltä oli viety ? Syvältä kaivon pohjalta näkyi vain pala taivasta; se ainoa suunta, mistä apu voi tulla. Jumala näytti hänelle sen tärkeimmän katseen kohteen: ylöspäin ! Jumalan sallimaan kohtaloon luottaen hänet johdatettiin eteenpän aina Egyptin valtiaaksi saakka. Hän tuli siunaukseksi itselleen ja koko suvulleen. Vaikka Joosef olisi elänyt kuinka hurskaasti ja Jumalaan luottaen, hän ei olisi koskaan voinut toteuttaa sitä suurta tehtävää, joka hänen osakseen tuli.

Eräässä laulussa sanotaankin osuvasti: ”vie minut syvemmälle, kuin itse uskaltaisin.” Meillä itsellämme ei aina riitä uskoa ja rohkeutta irrottautua arkipäivän turvallisistä ympyröistä ja lähteä johonkin uuteen, jonne Jumala tahtoisi viedä. Jos koemme turvallisuuden romahtavan ja joudumme ahdistuksiin tai jopa epätoivoon ilman omaa syytämme, tulkitsemme useimmiten, että paholainen sai voiton. Ne ovat kuitenkin tosi arvokkaita hetkiä, kun meiltä riisutaan ne asiat, jotka täyttävät ajatuksemme. Silloin voi löytää sen suunnan, mistä apu todella tulee ja mikä on todella turvallisuuden perusta. Tällä perustalla Jumala voi viedä meitä uusiin siunauksiin. Eräs toinen Jaakob, Uuden Testamentin puolella, ymmärsi tämän:

Jaak. 1:2-4: Veljeni, pitäkää pelkkänä ilona niitä monenlaisia koettelemuksia, joihin joudutte. Tehän tiedätte, että kun uskonne selviytyy koetuksesta, tämä kasvattaa teissä kestävyyttä. Ja kestävyys johtakoon täydelliseen tulokseen, jotta olisitte täydellisiä ja eheitä, ette vajaita miltään kohden.

Sielu voi kärsiä ja joutua epätoivoon, mutta henki iloitsee, kun löytää sen todellisen turvallisuuden ja johdatuksen. Voimakkaat tunteet kuuluvat asiaan. Jos Jumala sallii epätoivoa, ole epätoivoinen, jos pelkoa, pelkää, jos masennusta, masennu, jos surua, sure, jos iloa, iloitse. Turha yrittää sinnitellä ja yrittää näyttää Jumalalle, että kyllä minä kestän ja luotan. Ei Jumala voi viedä eteenpäin, jos koko ajan pidättelemme ja hillitsemme itsemme; emme löydä uutta.

Jos Jumala sallii jotain, ota se vastaan ja katso ylöspäin; sinne on näkymä aina auki.