Velkojia ja velallisia

   Ihminen yrittää olla oikeudenmukainen: hän yrittää hoitaa velkansa ja velkoa muiltakin saamisiaan. Totuus näyttää kuitenkin olevan, että ihminen ei kykene hyvittämään todellisia velkojaan juuri mitenkään.Eräs vanhempi evankelista oli nuoruudessaan, ennen uskoontuloaan, herättänyt pahennusta ja oli syynä jonkin avioliiton hajoamiseen. Hän koki täyden anteeksiannon Jumalalta, mutta naapurit eivät unohtaneet. Heidän mielestään evankelistalla ei ollut pohjaa … Jatka lukemista Velkojia ja velallisia

Mainokset

Iankaikkista utopiaa

   Aika on hyvin rajattu asia raamatussa. Sen alkutapahtumia on kerrottu Sananl. 8:22, jossa Viisaus eli käsittääkseni Jeesus Kristus kertoo: "Herra loi minut töittensä esikoiseksi, ensimmäiseksi teoistaan, ennen aikojen alkua." Ajan loppumisesta kerrotaan Ilm.10:6: "ettei enää ole oleva aikaa". Kun aika loppuu, uskovat siirtyvät iankaikkisuuteen. Se on tämän ajan ulkopuolella. Iankaikkisuudessa oleva Jumala voi "katsella" … Jatka lukemista Iankaikkista utopiaa