Näky

Näky eli visio tarkoittaa, millainen käsitys on tulevaisuudesta, sen suuntaviivoista ja tavoitteista. Hengellisessä mielessä, kun Raamatun aikoina nähtiin näky, se antoi samoin suuntaa tulevaisuudelle ja uusia mahdollisuuksia. Näyn kautta Jumalan suunnitelmat avautuivat ihmisille. Erityisesti Jumala antoin näkyjä silloin, kun oli suuria muutoksia tulossa. Jos kuuntelee uutisia, juuri tällä hetkellä maailma on muutosvaiheessa. Juuri nyt Jumala … Jatka lukemista Näky →

Anna Jumalalle mahdollisuus!

Ihmisen kulkee omaa tietänsä. Hänen elämänsä on hänen omissa käsissään. Hänellä on omia tavoitteita ja tietää omat oikeutensa. Tunteet ja tiedot ohjaavat päätöksiä. Jos kristityn elämä on tällaista, onko siinä tilaa Jumalalle ollenkaan? Sitten kun tulee ongelmia, kärsimyksiä, masennusta ja muita murheita, elämä tuntuu valuvan omista käsistä hallitsemattomasti. Siinä tarvittaisiin jo Jumalan apua. Jumalalle mahdollisuus … Jatka lukemista Anna Jumalalle mahdollisuus! →

Ilmestysmaja erämaassa

Raamatussa on monia mielenkiintoisia pohdintaa ja tulkintaa vaativia kohtia esim. Ilmestyskirjassa ja Hesekielissä. Niiden parissa voi mennä aikaa ja tulkinnat muuttuvat koko ajan. Minua ei niinkään kiinnosta Raamatun vuosien ja valtakuntien määrät, vaan mitä Raamatun esikuvat ja salaisuudet merkitsevät ja toimivat minun elämässäni nyt tällä hetkellä, tänään. Kun Jumala antoi määräyksiä ilmestysmajan rakentamiseksi ja lain … Jatka lukemista Ilmestysmaja erämaassa →

Mitä Jumala on sinulle nyt?

Tuo otsikon kysymys ei varsinaisesti tarkoita, mitä Jumala sinulle merkitsee, vaan miten Hän näkyy ja toimii elämässäsi, eli mitä Jumala vaikuttaa ja miten Hän on läsnä arkipäivän touhuissa ja tunnelmissa. Jumala on kolmiyhteinen, joten kysymystä voi laajentaa: miten Taivaan Isä, Jeesus ja Pyhä Henki ovat läsnä sinun elämässäsi tällä hetkellä? Jumalan kolminaisuus on erityinen suhde, … Jatka lukemista Mitä Jumala on sinulle nyt? →

Jumalalla on tunteet

Nuorena poikana kuulin laulun: ”Our God is an awesome God”, mutta en osannut paljoakaan englantia. Tuo ”awesome” oli ihan outo sana. Lähin tuntemani sana oli ”alone”. Kuvittelin hyvin pitkään, että laulussa tarkoitetaan Jumalan olevan yksinäinen. Oliko se siis täysin väärä käsitys? Jos Jumala ei ole yksinäinen, miksi hän loi ihmisen? Miksi Hän haluaa ihmi-sen kerran … Jatka lukemista Jumalalla on tunteet →

Mitä Jumala vaatii?

Mitä pitäisi tehdä, että Jumalalta voisi odottaa jotain hyvää? Meillä on syvällä mielessämme se asenne, että kaikki hyvä pitää itse ansaita. Kun sitten on valtavasti esirukousaiheita, odotuksia, kaipauksia ja tavoitteita, kun tarvitsemme Pyhän Hengen kosketusta, niin yritämme tehdä jotain sen eteen. Tutkistelemme itseämme: olenko tarpeeksi pyhit-tynyt, rukoilenko riittävästi, olenko nöyrä, onko salaisia syntejä, kunnioitanko tarpeeksi … Jatka lukemista Mitä Jumala vaatii? →

Sanoma seurakunnille

Ilmestyskirjassa on sanoma tämän päivän seurakunnille. Se on hyvin ajankohtainen ja samat ongelmat ja mahdollisuudet ovat tänään monissa pienissä ja suurissa seurakunnissa. Olen ottanut tähän sanomat viidelle seurakunnalle ja järjestys on se, että ensimmäisinä ovat ne, joita uhkaavat vakavimmat seuraukset. Efeso - Ilm. 2:1-7 Aluksi Jumala kehuu seurakuntaa. On ahkeruutta, ja kestävyyttä. Seurakunnan johto on … Jatka lukemista Sanoma seurakunnille →

Valoa majakasta

Toivotko, että jotain suurta, hienoa, rohkaisevaa tapah-tuisi, jossa olisi suuria mahdollisuuksia? Jokainen haluaa nähdä jotain merkittävää tapahtuvan: urheilu-kilpailut, alennusmyynti, toritapahtuma ym. Kaikki erikoistilanteet kiinnostavat. Esimerkiksi vuosia sitten Seinäjoella annettiin varoitus: välttäkää Citymarketin lähelle menemistä, koska siellä on nähty karhu. Seurauksena oli, että parkkipaikka oli nopeasti täynnä uteliaita, jotka halusivat nähdä karhun. Entä hengellinen merkittävä tapahtuma. … Jatka lukemista Valoa majakasta →

Ylpeys ja ennakkoluulo

Nykyisessä maailman tilanteessa tapahtuu suuria asiota nopeasti ja paljon. Jotain suurempaa on tulossa myös Jumalan maailmassa. Kun Pyhä Henki alkaa toimi-maan, myös monet seikat panevat vastaan. On ulkoa-päin tullutta painostusta ja myös meidän uskovien sisäisiä esteitä. On piilossa olevaa ylpeyttä ja monen-laisia ennakkoluuloja. Annammeko tilaa Pyhälle Hengelle sisimmässämme näistä huolimatta? Olemme-ko valmiita ja innokkaita kuuntelemaan … Jatka lukemista Ylpeys ja ennakkoluulo →

Lääkärin vastaanotolla (Lehtikirjoitus)

Kun jokin terveyshuoli vaivaa, on syytä mennä lääkärin vastaanotolle. Kun oireita selvitellään, voi löytyä yllättäen jotain vakavampaa. Sellaiset löydökset eivät ole ollenkaan mukavia. Ne johtavat lisätutkimuksiin ja toimenpiteisiin. Elämä muuttuu täysin, mutta potilaan henki voi pelastua. Toisaalta, jos syy on elintavoissa, potilas ei ole ehkä halukas korjaamaan tilannetta. Mieluummin hän pyytää vain lievitystä oireisiin: särkylääkkeitä … Jatka lukemista Lääkärin vastaanotolla (Lehtikirjoitus) →