Suuria tavoitteita, mahdottomasta mahdollista

Suurien tavoitteiden eteen nähdään enemmän aikaa. Se pätee Jumalaankin. Joittenkin tavoitteiden saavuttamiseksi Jumala käyttää vuosia ja vuosikymmeniä. Mikä sitten on suuri ja merkittävä tavoite? Asiat näyttävät meistä ihan erilaisilta, kuin ne ovat Jumalan mielestä. Kun seuraamme Raamatusta, mihin Jumala on käyttänyt aikaa ja vaivaa, ehkä opimme, mitkä asiat ovat niitä tärkeämpiä meillekin. Usein ihminen käyttää paljon aikaa pienempien asioiden turhaan pohtimiseen ja murehtimiseen.

Jumalan aikataululla tavoitteisiin

Ensimmäisenä esimerkkinä otetaan Mooses. Hän yritti ensin puolustaa omaa orjuutettua kansaansa omin keinoin, mutta joutui pakenemaan pois Egyptistä. Seuraavaan vaiheeseen kuluikin sitten 40 vuotta:

2. Moos. 2:23 Vuodet kuluivat, ja Egyptin kuningas kuoli, mutta israelilaiset huokailivat yhä orjuudessa. He huusivat hädässään, ja heidän avunhuutonsa kohosi Jumalan luo.

Vasta tuon ajan jälkeen Jumala kutsui Moosesta vapauttamaan Israelin kansa:

2. Moos. 3:10 Mene siis, minä lähetän sinut faraon luo. Sinun on vietävä minun kansani, israelilaiset, pois Egyptistä.

Mooses yritti aluksi käyttää omia keinojaan kansansa hyväksi. Kesti pitkään, ennenkuin hän oppi luopumaan täysin omista mahdollisuuksistaan ja luottamaan vain Jumalaan. Mooseksen hengellinen varustautuminen kesti pitkään. Vasta Jumalan valtuuttamana ja armoittamana tehtävä onnistui. Aika ei mennyt hukkaan, koska Jumalalla on aikaa riittävästi meidän jokaisen varustamiseen. Luottamus Jumalaan on todella tärkeä ja suuri asia.

Tappioiden kautta voittoon

Ehkä kuvittelet, että kun toimit Jumalan tahdon mukaisesti, kaikki sujuu aina helposti. Se ei pidä paikkaansa.

Mooseksen tapauksessa asiat menivät vain huonompaan suuntaan, vaikka Jumalan tahtoa noudatettiinkin tarkoin:

2. Moos. 5:23 Siitä saakka kun minä sinun käskystäsi menin puhumaan faraolle, hän on kohdellut tätä kansaa aina vain huonommin …

Meillä kristityillä on taipumusta kuvitella, että tappio jossain tavoitteissa tarkoittaa, että on tehty vääriä valintoja ja epäonnistuttu. Mooseksen tapauksessa ei niin ollut eikä usein meidänkään pyrkimyksissä. Joskus tappioita ja vastoinkäymisiä tarvitaan, että asiat ja tärkeysjärjestykset asettuisivat kohdilleen. Yhä enemmän vain joutuu luottamaan Jumalan johdatukseen eikä luottamaan niinkään omiin arvioihinsa ja tuntemuksiinsa. Tappioita ei ole syytä jäädä katsomaan. Kannattaa katsella tulevaisuutta, sillä siihen suuntaan Jumala meitä haluaa viedä. Näin kävi Mooseksellekin:

2. Moos. 12:41 Juuri sinä päivänä, kun neljäsataakolmekymmentä vuotta oli kulunut, koko Herran oma joukko lähti Egyptistä.

Mahdoton on mahdollista

Ihmiset ovat kehittäneet tarkat luonnonlait, joitten mukaan kaikki toimii. Muunlaiset ilmiöt ovat mahdottomia. Jumalla on kuitenkin omat luonnonlakinsa, jotka ovat meille täysin käsittämättömiä. Kuningas Hiskia sai kokea sen, kun Jumala lohdutti ja osoitti luottamuksensa siirtämällä aurinkokelloa taaksepäin:

2. Kun. 20:8-11 Hiskia kysyi Jesajalta: ”Mikä on merkkinä siitä, että Herra parantaa minut ja voin kahden päivän päästä astua Herran temppeliin?” Jesaja vastasi: ”Herra antaa kyllä sinulle merkin todisteeksi siitä, että hän toteuttaa minkä on luvannut. Tuleeko tuon varjon siirtyä eteenpäin kymmenen askelmaa vai palata takaisin kymmenen askelman verran?” ”Helppohan varjon on siirtyä eteenpäin kymmenen askelmaa”, Hiskia sanoi, ”palatkoon se siis kymmenen askelmaa takaisinpäin.” Profeetta Jesaja rukoili Herraa, ja Herra pani Ahasin yläsalin portaikkoon lankeavan varjon perääntymään kymmenen askelman matkan.

Meidän käsityksemme mukaiset, täysin mahdottomat asiat ovat Jumalalle täysin mahdollisia. Vaikka kuinka jokin asia on todistettu tieteellisesti tai käytännössä, ne eivät estä Jumalan ihmeitä. Kuolleet voivat herätä jälleen eloon, luonnonvoimat tottelevat Jumalaa ja yleensäkin mahdoton on mahdollista. Ei ole syytä yrittää rajoittaa Jumalaa ihmisten havaitsemilla totuuksilla.

Väkivaltaisesta rakkauden julistajaksi

Jeesuksen opetuslapsissa oli väkivaltaiset veljekset: Jaakob ja Johannes. He saivatkin lempinimen ”ukkosenjylinän pojat” kiivautensa mukaan. (Mark. 3:17) Heidän luonnettaan kuvaa hyvin Raamattu:

Luuk. 9:53-54 Kyläläiset kuitenkin kieltäytyivät ottamasta Jeesusta vastaan, koska hän oli matkalla Jerusalemiin. Kun hänen opetuslapsensa Jaakob ja Johannes kuulivat tästä, he sanoivat: ”Herra, tahdotko, että käskemme tulen iskeä taivaasta ja tuhota heidät

Kuitenkin aika Jeesuksen seurassa muutti Johanneksen täysin. Myöhemmin häntä sanotaankin rakkauden apostoliksi, kun hän kirjoittaa:

1. Joh 4:7 Rakkaat ystävät, rakastakaamme toisiamme, sillä rakkaus on Jumalasta. Jokainen, joka rakastaa, on syntynyt Jumalasta ja tuntee Jumalan.

Vaikka kokisit olevasi miten hankala luonne tahansa, Jeesuksen läheisyys voi muuttaa sinut. Vaikka olisit kuinka toivoton, kun pilaat aina uudelleen ja uudelleen tietyt tilanteet luonteesi vuoksi, muuttuminen on silti mahdollista. Pyhä Henki muuttaa sydämiä ja Jeesuksen kanssa, Hänen rakkautensa ilmapiirissä sinäkin muutut. Jumalalla on riittävästi aikaa sinulle.

Vainoojasta ahkeraksi seurakuntien rakentajaksi

Saul -niminen fariseus oli viimeiseen asti uskovien vainooja. Hän tahtoi tuhota seurakunnat ja toimitti uskovia vankilaan. Täysin siis mahdoton tapaus inhimillisesti. Saul oli ihan varma, että toimi oikein ja teki kaiken koko sydämestään:

Apt. 8:3 Mutta Saul tahtoi tuhota seurakunnan. Hän kulki talosta taloon, raastoi miehet ja naiset ulos ja toimitti heidät vankilaan.

Kuitenkin, kun luemme Raamattua eteenpäin, Saul muuttui täysin, kun kohtasi näyssä Jeesuksen. Myöhemmin tämä Paavalina tunnettu apostoli oli merkittävin seurakuntien rakentaja ja teki kaiken todella koko sydämestään:

1.Kor 15:10 Mutta Jumalan armosta minä olen se mikä olen, eikä hänen armonsa minua kohtaan ole mennyt hukkaan. Olen tehnyt enemmän työtä kuin kukaan heistä, en tosin minä itse, vaan Jumalan armo, joka on ollut voimani.

Onko sinulla jokin henkilö, jota on mahdoton olla vihaamatta? Hän toimii niin sinua vastaan, että et voi toivoa hänelle mitään hyvää? Et pysty rukoilemaan hänelle siunausta. Ehkä siinä voisi olla seuraava ’Paavali’, joka Jeesuksen kohdatessaan toimii täysin päinvastaisella tavalla. Mikään ei ole Jumalalle mahdotonta. Kun seuraavan kerran törmäät täysin mahdottomaan tilanteeseen, muista, että mikään ei todellakaan ole Jumalalle mahdotonta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s