Mitä on totuus?

Mitä on totuus?

Kauan sitten erään maaherran edessä oli totuuden esittäjä. Kun maaherra sen ymmärsi, hän kysyi: ”Mitä on totuus”, ja lähti pois odottamatta vastausta. Tämän voi lukea Raamatusta Joh. 18:38. Ehkä totuus olisi romuttanut hänen oman käsityksensä totuudesta ja siksi ei halunnut kuunnella vastausta. Maaherran rooliin ei sopinut olla epävarma ja kysellä. Paremminkin hänelle sopi, että hän on se, jolta kysytään ja jolta löytyy vastaukset.

Mitä totuus sitten on? Se sisältää ainakin ihmiselämän tarkoituksen, iankaikkisuuden ja maailmankaikkeuden. Näistä löytyy useita eri totuuksia, joiden esittäjät ovat omasta mielestään ehdottomasti oikeassa. Oma totuus on niin tärkeä, että maaherran tavoin ei tee mieli kuunnella muiden totuuksia, ettei oma totuus joutuisi kyseenalaiseksi.

Voiko totuutta sitten koskaan tietää? Jos voisimme katsella tapahtumia ikuisuudesta käsin, jossa kaikki ajalliset tapahtumat alusta aivan loppuun asti olisi näkyvissä, totuus voisi selvitä. Se on meiltä kuitenkin tavoittamattomissa, koska emme elä nyt ikuisuudessa. Ikuisuus on kuitenkin olemassa ja Jumala asuu siellä; Hän tietää totuuden.

Tieteellisen tutkimuksen tulokset ovat monille ainoa hyväksyttävä totuuden pohja, vaikka se onkin löytänyt vain pieniä osia siitä käsittämättömän suuresta totuudesta. Näitäkin totuuksia joudutaan arvioimaan uudestaan aina, kun uudet havainnot ja ilmiöt vievät niiltä pohjan. Kaikki asiat pyritään selittämään tieteen avulla. Myös Jumalan odotetaan noudattavan näitä ihmisten havaitsemia luonnonlakeja.

Voiko sitä Jumalan hallitsemaa totuutta sitten mitenkään käsittää tai saada edes minkäänlaista otetta siitä? Kun itse opetin elektroniikkaa tuleville insinööreille, eräs opiskelija valitti, ettei millään voi käsittää, miksi jokin asia on, niinkuin opetin. Annoin siihen neuvon: jos et voi käsittää, niin usko kuitenkin, että asia on näin, niin pääset eteenpäin. Uskon avulla tavoittaa asioita, jotka tietää ja kokee todeksi, vaikka ei osaisi sitä järkevästi selittää. Usko on sen näkemistä, mitä ei nähdä, kuten Raamattu sanoo Hebr. 11:1. Jos näillä aivoilla voisin käsittää Jumalan, niin se olisi iso pettymys; niin vaatimattomaan Jumalaan en itse voisi luottaa. Onneksi Jumala on käsittämättömän suuri, ja luotan täysin Häneen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s