Kanaemon opetus: olet tärkeä

Eläimistä voi oppia monenlaista uutta; esimerkiksi kanoista. Meidän kanaparvessa yksi emokana sai haudottua ja munista kuoriutui tipuja. Näytti siltä, että ne tiput olivat emokanalle tärkein elämänsisältö. Kana ei muuta tehnytkään, kuin seurasi tipujaan valppaasti. Ne saivat emon kaiken huomion. Pienikin piipitys sai emon heti reagoimaan.

Vähän samanlaisesta asetelmasta kerrotaan Raamatussa Sananlaskujen kirjassa (Sananlaskut.8:27-31). Siinä kuvataan luomistyötä, jossa on Luoja ja Jeesus, jota esittää Viisaus -niminen kertoja. Siinä luetellaan, miten taivaita, merta ja maata luotiin. Luomistyön keskellä oli kuitenkin yksi, joka oli Jeesuksen varsinaisen ilon ja kiinnostuksen kohteena. Kaikki muu luomistyö oli ikäänkuin rutiinitoimintaa, mutta ihminen oli se varsinainen ilon aihe, johon kiinnitettiin kaikki huomio. Koska Jumala asuu ikuisuudessa, Hän näkee kaikki ajan hetket kaukaisesta historiasta kauas tulevaisuuteen sekä erityisesti juuri tämän hetken. Tänään Hän iloitsee erityisesti sinusta ja minusta. Olet todella tärkeä Taivaan Isän silmissä. Hän kiinnittää kaiken huomionsa sinuun ja odottaa, että kerrot Hänelle kaipuusi ja odotuksesi.

Kanaemon käyttäytyminen on toisinaan erikoista. Jos tipu ei ääntele mitenkään, emo ei välitä siitä millään tavalla; vasta piipitys saa sen toimimaan. Samoin Jumala kunnioittaa sinua, eikä tyrkytä apuaan eikä pelastusta, ellet itse sitä tahdo ja pyydä. Tiput eivät harhaile ominpäin sinne tänne, vaan ne pitävät koko ajan yhteyttä emokanaan äänellään. Vaikka ne seikkailisivat vähän kauempanakin, tuo yhteys säilyy ja emokana tulee tarvittaessa heti apuun. Sinun elämäsi ei ole myöskään sattumien heiteltävänä oman viisautesi ja jaksamisesi varassa. Kun pyydät Jeesusta olemaan lähelläsi ja opastamaan elämän valinnoissa, niin yhteys säilyy.

Jeesus itse kertoi Johanneksen evankeliumissa, mitä hän oikeastaan tahtoo ja miksi Hän tuli kerran maan päälle: Hän tahtoo kulkea kanssasi ja viedä kerran sinut siihen ikuiseen tulevaisuuteen, jonka Hän on sinulle valmistanut (Joh. 17:24). Joskus näkee vielä kylttejä ”Jeesus rakastaa sinua”. Vaikka tuo on jo kulunut sanonta, se pitää kuitenkin paikkansa. Vaikka meistä kukaan ei ole tarpeeksi pyhä kelpaamaan Jumalalle, Jeesus rakasti meitä niin paljon, että uhrautui vuoksesi ja kuoli ristillä, että sinä olisit kelvollinen, hyväksytty ja jopa rakastettu Jumalan edessä (Joh. 3:16). Taivaan Isälle olet siis todella ainutlaatuinen ilon kohde; kannattaa pitää yhteyttä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s