Onko rauhaa ?

Rauhaa on kahdenlaista: valheeseen perustuvaa kuviteltua rauhaa ja todellista, todeksi koettua rauhaa.

Valheellisesta rauhasta on hyvä esimerkki Raamatussa 1.Tess 5:3: ”Kun he sanovat: ’Nyt on rauha, ei hätää mitään’, silloin yllättää heidät yhtäkkiä turmio, niinkuin synnytyskipu raskaan vaimon, eivätkä he pääse pakoon”. Kun yhteiskunnan asiat ovat menossa pahempaan suuntaan, päättäjät usein vakuuttavat, että kaikki on hyvin, olkaa rauhassa. Näin tietenkin vältetään kaaos, mutta rauha on valheellista. Samanlainen toteamus on Jer. 6:14. Kolmas hyvä esimerkki väärästä rauhasta on uskontoon liittyvä: Kun Jumala Paavalin kautta paransi sairaita ja ihmiset kääntyivät taikuudesta Jumalan puoleen, syntyi mellakka, kun väärä rauha epäjumalanpalvelussa uhkasi järkkyä (Apt.19:23-). 

Jeesus sanoi Joh.14:27: ”Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon”.  Kun maailman antamaan valheelliseen rauhaan on tarjolla todellinen rauha, elämä on muuttuu rauhattomaksi. Toisaalla Jeesus sanoikin Matt.10:34: ”Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan maan päälle rauhaa. En minä ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan”.  Jotka eivät tunne Jeesuksen rauhaa, vaan elävät kuvitellussa rauhassa, heille ominaista on, että ei uskalleta eikä haluta tutkia avoimesti totuutta. Se selitellään ja uskotellaan epätodelliseksi. Uhkana on, jos etsii totuutta ja rauhaa Jumalan kanssa, oma rauha järkkyy ja elämän perustukset pettävät. Rauha Jumalan kanssa ja sen tuoma turvallisuus ja toivo ovat kuitenkin tavoittelemisen arvoisia.

Evankeliumin julistus pitäisi olla rauhan julistusta (Efes.6:15). Jumala itse on rauhan Jumala (2.Tess.3:16). Todellinen sisäinen rauha Jumalan kanssa perustuu siihen, että Jeesus otti meidän syyllisyytemme. Siksi tähän lunastukseen turvaamalla meillä on syyttömyys ja iankaikkinen elämä (Joh 3:16). Kun on saanut vastaanottaa tämän rauhan, siitä ei halua luopua eikä rikkoa suhdetta Taivaan Isään. Se varjelee meidän elämämme turvallisessa tasapainossa armoon turvaten (Fil.4:7). 

Vaikka tämä elämän perustus: todellinen rauha Jumalan kanssa on löytynyt, elämässä on silti monia rauhattomia ja epätoivoisia hetkiä. Välillä olosuhteet vievät rauhan, jolloin on hyvä tai jopa pakko nostaa katse olosuhteista Jeesukseen ja tietää, että olemme Taivaallisen Isän kädessä. Toisinaan olemme epätietoisia ja pelkäämme, mihin elämä johtaa. Kaikissa rauhattomissa tilanteissa on syytä kerrata Psalmin jae Ps 23:4: ”Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani. Sinä suojelet minua kädelläsi, johdatat paimensauvallasi”. Emme voi välttää synkkiä hetkiä, mutta kaikissa tilanteissa Jumala kulkee kanssamme ja kaikki ovat kuitenkin Hänen hallinnassaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s