Sanoilla ja päätöksillä on mahtava voima, kun sanotaan juuri sitä, mitä tarkoitetaan ! Jumalan sanalla on kiistaton voima, mutta myös meidän omilla sanoillamme on ratkaiseva merkitys eri elämän tilanteissa.Kun Jumala suunnitteli ja haaveli maailman luomisesta ja ennenkaikkea ihmisen osuutta siinä, mitään ei vielä tapahtunut. Vasta sitten, kun Jumala sanoi: Tulkoon…, sitten alkoi tapahtua. Sanat tekivät todelliseksi sen, mitä Jumala tarkoitti.
Kun israelilaiset jäivät mottiin Punaisen Meren rannalle Egyptin sotajoukkojen ahdistamana, he pelkäsivät ja halusivat paeta jonnekin; toivoivat pääsevänsä pakoon. Mitään ei tapahtunut, kunnes Mooses nosti sauvan ja osoitti, että hän toteutti Jumalan neuvoa. Sitten vesi väistyi ja kansa pelastui.
Kun Jumala murehti rakastamansa ihmisen lankeamista ja halusi pelastaa heidät, mitään ei tapahtunut. Vasta sitten kun ”Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme”, Jeesus toteutti käytännössä sen, että Hän otti meidän syyllisyytemme ja tuomiomme itselleen ja hankki meille pelastuksen. (Joh. 1:14)
Sokea tuli kerran Jeesuksen luokse ja halusi parantua. Jeesus ja kaikki muut ympärillä ymmärsivät, mitä sokea haluaa ja tarvitsee. Kuitenkin Jeesus kysyi: ”mitä haluat minun tekevän sinulle?”. Jeesus ei tehnyt mitään ilman sokean sanoja. Kun sokea päätti pukea toiveensa sanoiksi, se toteutui käytännössä ja hän sai näkönsä takaisin. (Matt. 10:51)
Kansa kuunteli Pietarin puhetta ensimmäisenä helluntaina. Sana kosketti heitä ja he tiesivät, että ratkaisu olisi tehtävä. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut, ennenkuin he pukivat ratkaisunsa sanoiksi: ”Mitä meidän pitää tehdä?”. Sitten Pietari julisti heille pelastusta ja sinä päivänä tuli kolmetuhatta ihmistä uskoon. (Apt. 2:27)
Raamattu sanoo: ”Sanojesi perusteella sinut julistetaan syyttömäksi, ja sanojesi perusteella sinut tuomitaan syylliseksi.” (Matt 12:37) Mitä siis pitäisi tehdä, että se toteutuisi, mitä tiedämme oikeaksi ratkaisuksi; mitä toivomme ja haluamme. Raamatusta löytyy lisäohje: ”Kääntykää Herran puoleen, huulillanne vilpittömät sanat, sanokaa hänelle: ”Anna kaikki meidän syntimme anteeksi ja ota vastaan paras lahjamme: me tuomme sinulle uhriksi rukouksemme” (Hoos. 14:2). Tee siis totta elämässäsi ! Sano päätöksesi Jumalalle tarkoittaen myös sitä ! Ei riitä, että pidät uskonratkaisua tarpeellisena ja oikeana sinun kohdallasi. Ei riitä, että haluat välisi olevan kunnossa Jumalan kanssa. Sano se mielessäsi tai ääneen Jumalalle niin se voi toteutua.
Jumala on rakkaus ja haluaa pelastaa kaikki ihmiset. Monet ajattelevat, että jos Jumala kerran on kaikkivaltias ja rakastaa ihmistä, niin pelastakoon sitten kaikki. Kuitenkin Jumala ei tee mitään ilman ihmisen lupaa – ihan vain rakkauden vuoksi. Hän tarvitsee sinun sanasi ja päätöksesi tehdäkseen jotain todellista ja toimivaa.