Toteutuuko unelmat ?

Voiko unelmat ja pilvilinnat toteutua ? Varsinkin nuorena on suuria haaveita ja tavoitteita elämästä. Vanhemmat skeptikot voivat pitää niitä täysin turhana energian haaskauksena. Vanhemmiten nimittäin tuntuu, että pilvilinnat haihtuvat ajan kuluessa ilmaan. Vain joillakin onnekkailla unelmat voivat osittain toteutua. Tärkeä kysymys onkin: onko unelmilla mitään hengellistä merkitystä ? Meidät ihmiset luotiin Jumalan kaltaisiksi jossain mielessä (1.Moos 1:27). Jumalalla oli suuri haave tai unelma ihmisestä ja se on tälläkin hetkellä toteutumassa. Miten se onnistuu, sitä on vaikea arvoida. Miksi sitten ihminen unelmoi asioista, jotka eivät ilmeisesti voi koskaan toteutua ? Katsotaan, mitä Raamatusta löytyy.
Otetaan esimerkkinä Jeesuksen vertaus palvelijoista ja talenteista: Siinä isäntä antoi kullekin palvelijalle vastuun talenteista kykyjensä mukaan (Matt 25:15-17). Kun isäntä palasi, hän palkitsi hyvin talenttinsa hoitaneet hallitsemaan jotain merkittävää. Luukas kertoo, että he saivat talenttia vastaavan määrän kaupunkeja hallittavikseen (Luuk 19:16-19). Isäntä näki, että palvelijat halusivat ottaa vastuuta jostain suuresta ja merkittävästä ja antoi siksi heille ensin jotain pientä hoidettavakseen, ennenkuin päätti, antaako heille heidän unelmiensa mukaisia tehtäviä. Nämä palvelijoiden ’kyvyt’ eli haaveet voisivat kuvata myös meidän uskovien sisäisiä tavoitteita, haaveita, unelmia ja pilvilinnoja. Jumala antoi meille tämän ajallisen elämän ja seuraa, miten pyrimme toteuttamaan niitä sisäisiä, Jumalan meihin luomia unelmia. Toisinaan ne kyllä vääristyvät ja suuntautuvat ihan eri suuntaan, kuin on tarkoitus ja tuottavat vain lopulta vahinkoa, mutta Pyhän Hengen opastuksella voimme löytää niitä Jumalan tarkoittamia unelmia ja näkyjä, joita Hänen avullaa toteutamme elämässämme ainakin osittain. Sitten taivaassa, joka on varsinainen päämäärämme, Jumala antaa unelmiemme toteutua ihan oikeasti.
Toteutuvatko hurjatkin unelmamme sitten sellaisenaan taivaassa ? Siihen Raamattu antaa taas vinkkejä lisää:
”..mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mitä ihminen ei ole voinut sydämessään aavistaa, minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat” (1.Kor 2:9). Ymmärrän tuon niin, että meidän hurjat pilvilinnamme ovat vain vaatimaton suuntaviiva ja vinkki siitä, mitä me todella hengessämme haaveilemme ja mikä sitten toteutuu taivaassa. Meidän pienet aivomme eivät millään voi käsittää Jumalan suuria salaisuuksia. Jos jotain kuvittelemme, voimme olla varmat siitä, että niin vaatimattomia suunnitelmia ei Jumalalla ole. Taivaassa me kerran toteutamme ne haaveet, joista todella unelmoimme hengessämme, eikä niitä mitättämiä juttuja, joita pienillä aivoillamme yritämme kuvitella.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s