Aina ei jaksa odottaa

 (Sananl. 13:12) Toisinaan pitkän odotuksen seurauksena toive täyttyy mutta toisinaan pitkä odotus sammuttaa toiveen ja sen täyttyminen ei enää olekaan pelkästään iloinen asia.Esimerkiksi jos nuori vaimo odottaa sodasta miestään kotiin, eikä häntä kuulu; ei kuolleena eikä elävänä, niin sydän joutuu melko koetukselle odottaessa. Jos odotus kestää vuosia ja vaimo menee uudelleen naimisiin, niin miehen kotiintulo ei ole enää toivetten täyttymys. Pitkä odotus voi siis sammuttaa toiveen.
Mitä sinä odotat ? Jos olet uskossa, olet ehkä pitkään odottanut ihmeitä elämässäsi, omaisten elämässä, Jumalan läheistä kosketusta, herätystä tai uudistusta. Suuria asioita raamattu meille lupaakin (Mark 16:17-20, Apt 4:30-31). Kuitenkin näyttää, että toisinaan joudumme odottamaan liian pitkään tai sitten toive sammuu liian aikaisin. Me voimme alistua omaan tilanteeseemme: en voi enempää odottaakaan, ei lupaukset ihan minulle kuulu, olen vain uskollinen pienessä ja nöyryytän itseni enkä odota mitään suuria. Voi kuulostaa nöyrältä puheelta. Kuitenkin sisimpäämme voi jäädä suru ja ikävä syvälle piiloon: jotain enemmän kuitenkin kaipaamme.
Kuulin kertomuksen katulapsesta, jolle annettiin banaani. Hän kuori banaanin, heitti sisällyksen menemään ja alkoi syödä kuorta. Hän oli odottanut hyvää ruokaa liian pitkään eikä enää tunnistanut sitä, kun oli aina löytänyt roskiksesta vain banaaninkuoria. Tämä kuvaa usein meidän odottamistamme: periaatteessa kyllä odotamme, mutta kun Jumala vastaa, emme osaa enää ottaa sitä vastaan.
Raamatussa kerrotaan Daavidista: Hän odotti kuninkuuden toteutumista, mutta vuosikaudet Saul vainosi häntä ja hän menetti välillä toivonsa paremmasta. Psalmeissa Daavid runoilee, millainen odotus nosti ja vahvisti häntä. Jos hän olisi odottanut vain kuninkuutta ja valtaa, se olisi ollut kuin banaaninkuoren odotusta ilman sisältöä. Psalmissa 42 kuitenkin selviää, mikä oli se todellinen odotuksen ja janoamisen sisältö; se banaanin sisältö: ”Minun sieluni janoaa Jumalaa, elävää Jumalaa”. Tällainen odotus vahvisti Daavidia ja hänen kanssaan muita ”velkaantuneita ja katkeroituneita”, jotka kerääntyivät hänen luokseen. Jos aikaisemmin mainittu nuori vaimo olisi odottanut miestään vain muokkaamaan maata, korjaamaan kattoa ja pilkkomaan puita, ei odotus ehkä olisi kovin kauaa pysynyt vireillä. Jos vaimo kuitenkin odotti miestään, että voisi nähdä hänet, halata häntä, jutella ja nähdä kasvoista kasvoihin, niin tällainen todellinen ikävä kantaa paljon pitemmälle. Näin Jumalan kohtaamisen ikävä on se todellinen odottamisen ja janon sisältö, joka pysyy vahvana, vaikka aika kuluu. Lisäksi odotuksen täyttyminen on todellisen ilon ja elämän aihe.
Otetaan uusi esimerkki: Kun seurakunnassa joku vanhus on rukoillut vuosikymmeniä herätystä, toivonut ja janonnut sitä, niin miten hän suhtautuu, kun toive täyttyy ? Kun seurakuntaan tuleekin nuorisoherätys ja etupenkit täyttyvät nuorista, niin miten hän sen kokee ? Jos hän on odottanut ’banaaninkuoria’ eli että uskoontulleet käyttäytyvät heti vastuullisen seurakuntalaisten tavoin, pukeutuvat ja käyttäytyvät siististi ja ovat muutenkin heti kunnon kristittyjä vahvistaen seurakuntaa, niin seurauksena voi olla pettymys: Maailmallisuus tulee nuorten rokkimusiikin mukana seurakuntaan ja heillä on kaikenlaisia killuttimia korvissa ja nenissä eivätkä he osaa yhtään käyttäytyä. Näin herätys ei tuota yhtään iloa. Jos vanhus kuitenkin odottaa ja janoaa Jumalaa, hän näkee sen saman odotuksen täyttyneen nuorten kohdalla ja osaa iloita siitä, niin seurauksena on todellinen ilon ja ylistyksen mieli, mitä psalmin 66 alussa on kuvattu. Tällainen vanhus siunaa nuoria – vaikkapa sitten korvatulpat korvissa – ja uutta elämää syntyy seurakuntaan.
Herännäisyys syntyi aikoinaan, kun Paavo Ruotsalainen odotti jotain enemmän ja meni kysymään seppä Högmannilta, mitä häneltä vielä puuttui. Hän sai vastaukseksi: ”Yksi sinulta puuttuu ja sen mukana kaikki: Kristuksen sisäinen tunteminen”. Kun me janoamme ja ikävöimme Jumalan läheisyyttä, se toive kantaa ja sen täyttyminen on ilon ja elämän asia. Jos odotuksemme vääristyy ja alamme kaipaamaan ja vaatimaan toisarvoisia asioita, se masentaa ja väsyttää meitä ja emme osaa enää vastaanottaa sitä, minkä Jumala haluaisi antaa.
Jeesusta Kristusta verrataan seurakuntaan viinipuuna tai ruumiina: Hän on se todellinen seurakunnan sisältö, ei se toiminta ja silmillä näkyvät asiat. Kuoriakin tarvitaan, mutta sisältö – Jeesus Kristus – on se, minkä kohtaamista kannattaa odottaa.
Jos sinun ikäväsi ja janosi Jumalan kohtaamiseen on sammunut, rukoillaan yhdessä että se syttyisi uudestaan. Raamattu lupaa, että janoiset Hän täyttää hyvyydellään ja että ne ovat autuaita, joilla on varnhurskauden nälkä ja jano. (Matt 5: 6)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s