Tosi rakkautta vai korviketta?

   

Asian selventämiseksi kerron ensin tarinan kahdesta kananpojasta eli surullinen tarina Erkistä ja iloinen tarina Rasmuksesta!Yritimme kerran hautoa kananmunia kotona ja se onnistui osittain. Kun tiput ovat kuoriutumassa, ne juttelevat keskenään heikoilla ”piippauksilla”, että kuoriutuisivat yhtäaikaa. Kun siten tipu kuulee koputuksia, sillä on tosi kiire kuoriutua, kun muut luultavasti ovat jo täydessä touhussa. Meidän Elisa-tyttö innostui koputtelemaan omaa nimikkomunaansa ”Erkkiä”, koska tipu vastasi piippausilla. Oli kiva ”jutella” sen kanssa. Siinä tuli vain yksi ongelma: Erkille tuli kova kiire kuoriutua, vaikka ei vielä olisi ollut sen aika. Se kuoriutui muutama päivä ennen Rasmusta, joka oli Marjan nimikkotipu. Koska se oli ennenaikainen, siitä ei tullut sellaista pyöreää höyhenpalloa, kuten Rasmuksesta sitten päivien kuluttua. Ehkä se oli ylpeä, kun oli edellä muita ja kenties piti toisia vajaakehittyneinä. Viikon kuluttua oli tipuilla eroa toisinpäin. Rasmus oli jo hiukan kasvanut, mutta Erkki oli jäänyt ruipeloksi ja alkoi sairastella. Jonkin ajan kuluttua ei Erkkiä enää ollut; se sai jonkun tulehduksen ja kuoli.
Tässä kuvassa Rasmus kuoriutumassa, Erkki katselee vierestä vielä isompana ja vahvempana. Pian kuitenkin osat vaihtuivat: Rasmuksesta tuli pyöreä keltainen höyhenpallo ja Erkki kuihtui ja kuoli.
Raamattukin puhuu, ettei ole hyvä herätellä eikä häiritä kehittymässä olevaa, ennen kuin sen aika on ja se itse haluaa. Korkea Veisu, eli Laulujen Laulu luku 2 jae 7: ”älkää herätelkö, älkää häiritkö rakkautta, ennenkuin se itse haluaa.” Tämä on myös alkukielen merkitys, mutta uusimmassa käännöksessä se on toisin; ehkä kääntäjät eivät tajunneet sen merkitystä. Laulujen laulussa kuvaillaan miehen ja naisen välistä rakkautta. Siitä on kyse myös tässä jakeessa. Tämä on toimivan rakkauden kasvatusohje. Rakkauden on tarkoitus kehittyä rauhassa muun ihmisen fyysisen ja henkisen kehityksen kanssa. Kun sitten ihminen on valmis ottamaan täyden vastuun rakkaudesta, se voi ”kuoriutua” ja toteuteua Jumalan asettamassa avioliitossa. Lisäohjeita saa Hebr 13:4 ”Pitäkää avioliitto kaikin tavoin kunniassa.” Miehen ja naisen välinen rakkaus ja avioliitto on todella hieno ja arvokas juttu.
On vain yksi, joka ei siedä rakkautta, vaan suorastaan vihaa sitä. Paholainen on valinnut vihan ja hänen on vaikea sietää rakkautta. Siksi hän juonittelee monella tapaa, pilatakseen tosi rakkauden. Me voimme paljastaa nämä juonet: 2.Kor 2:11: ”..ettei saatana pääsisi meistä voitolle, sillä hänen juonensa eivät ole meille tuntemattomat.” Tehokkaimpia juonia on herätellä ja häiritä rakkautta ennen aikaansa, jolloin sen kasvu epäonnistuu, kuten Erkin kuoriutumisessa tapahtui. Kuuntelepa yläasteikäisten juttelua, niin tiedät, mistä on kysymys. Puheitten ja kerskumisien yhtenä pääaiheena on seksiin liittyvät tai sitä sivuavat jutut. Poikaporukassa kiertävät miestenlehdet on jonkinlainen miehuuden mitta. Kun videot, lehdet ja TV-ohjelmat pakkosyöttävät seksiä, lasten ja nuorten seksuaalisuus herätetään väkisin ja ”rakkaus” sana on kärsinyt tosi pahan inflaation; sen on korvannut sana ”seksi”. Nuoret ei tiedä muuta tytön ja pojan välillä olevankaan. Nuorten välisessä ystävyydessä on ”seurustelupakko”: ellet seurustele edes nimellisesti, et ole normaali. Samalla, kun on pakko olla sen yhden kanssa, muut ystävyyssuhteet kärsivät ja elämä jää köyhäksi. Itsetyydytystä pidetään luonnollisena asiana nuoren elämässä ja se murentaa ja tuhoaa vähitellen käsityksen alkuperäisestä seksistä, jonka Jumala antoi, Seuraukset näkyvät sitten myöhemmin: Naiset eivät jaksa olla pelkästään miesten itsetyydytysvälineinä. Uskollisuus ei kuulu enää asiaan. Ei enää uskalleta sitoutua avioliittoon, kun yhdessäololta tuntuu puuttuvan luja pohja. Rakkaus on kuihtunut pelkäksi pakonomaisiksi seksikokemuksiksi. Videot ja muut jutut on oltava yhä pervompia ja härskimpiä, että edes vähän joltain tuntuis. Vielä myöhemmin kenties seksi on enää puheissa, mutta todellisuudessa on kyvytön enää seksuaaliseen kanssakäymiseen. Näin Erkin tarina toistuu ihmisten elämässä. Onko tämä sinun tavoitteesi?
Sinä, joka luet tätä, olet myös tämän juonen uhri! (samoin minä) Et voi kulkea silmät ja korvat kiinni tavarataloissa ja koulussa näkemättä ja kuulematta mitään ”häiritsevää”. Vaikka et hyväksy sitä, se kuitenkin vaikuttaa alitajunnassa jonkinverran. Tästä ei jää osattomaksi uskovatkaan nuoret. Monilla saarnamiehilläkin on seksiin liittyviä ongelmia, joitten kanssa joutuu taistelemaan. Jotkut ovat herkempiä ennenkaikaiselle seksin herättelylle, toiset ovat vahvempia. Mutta mitä me voimme tehdä, ettei saatanan juoni pääse meitä vahingoittamaan? Haluatko nousta taisteluun tulevaisuutesi ja elämäsi puolesta? Jumala antaa siihen täyden tuen: Efes.6:11 ”Pukekaa yllenne Jumalan taisteluvarustus, jotta voisitte pitää puolianne Paholaisen juonia vastaan.” Mikä se taisteluvarustus on? Miten me vastustamme näitä juonia? Tässä pari vihjettä: Ensiksi: Hebrealaiskirje kehoitti tässä aikaisemmin pitämään avioliiton kunniassa. Miehen ja naisen välinen rakkaus ja avioliitto on todella arvokas ja hieno asia, jonka Jumala on suunnitellut ihmisille. Pidä se myös arvokkaana äläkä myy äläkä tuhoa sitä mistään hinnasta! Sen arvostus ei kärsi, vaikka se ei toteutuisikaan juuri sinun elämässäsi. Toiseksi: rukoile tulevaisuutesi puolesta ja sen ’oikean’ puolesta, jonka Jumala jo tietää ja tuntee hyvin. Rukoile, että te kummatkin pysyisitte uskossa, Jumalan tahdon tiellä eikä hän etkä sinä pilaisi yhteistä tulevaisuuttanne, joka teille on suunniteltu. Rukoile vaikka joka päivä tulevan puolisosi puolesta!
Haluatko Jumalan mahtavan suunnitelman toteutuvan sinun elämässäsi tulevassa avioliitossasi? Vai onko rakkaus sinulle loppuunkulutustavaraa, josta otat kaiken ilon irti ja huomaat sen ennenpitkään kuolleen. Onko sinun elämäsi Erkin vai Rasmuksen tarina?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s