Uskovat nuoret, teidät on johdettu harhaan!

  • Me vanhemmat seurakuntalaiset olemme johtaneet teidät uskossanne harhaan.
  • Olemme antaneet teille aidon uskon sijaan uskonnollisia kulisseja, jotka eivät toimi tositilanteessa.
  • Olemme hengellisessä kasvussamme taantuneet, emmekä ole sallineet teidän päästä itseämme pidemmälle.
  • Kun olette kokeneet uudistusta, olemme kateellisina pyrkineet ohjaamaan sitä samaan kuolleeseen muottiin, kuin itse olemme.
  • Kun Pyhä Henki on vaikuttanut teissä uutta näkyä evankelioimisesta ja seurakunnan toiminnasta, olemme tuominneet sellaiset ajatukset seurakunnan vastaisina.
  • Olemme epäluuloisella käyttäytymisellämme saaneet teidät häpeämään aitoa ja avointa elämisen kokemista.
  • Teitä ja toisiamme arvostelemalla olemme saaneet teidän luottamuksenne myös Jumalaan katoamaan ja olemme sammuttaneet kiitoksen ja ylistyksen.
  • Olemme nähneet teidän kärsivän tästä, mutta olemme kyvyttömiä auttamaan ja olemme hyljänneet teidät.
  • Olemme muokanneet Jumalan tahdon noudattamisesta teille käyttäytymissääntöjä, mutta olemme estäneet teitä tuntemasta henkilökohtaisesti Jeesusta.
  • Olemme tarjonneet elämän sisällöksi korkeatasoisia hengellisiä muotomenoja, kuten alaston klovni ohjelmaansa.
  • Olette kuitenkin nähneet hengellisen tyhjyytemme, ja olette pettyneet seurakuntaan, uskoviin ja Jumalaan.
  • Meille on ollut tärkeämpi oma hengellisen auktoriteetin maineemme, kuin teidän sielunne.
  • Olemme menettäneen Pyhän Hengen, mutta olemme korvanneet sen rutiinitoiminnalla ja hartaalla tunnelmalla ja olemme vaatineet samaa teiltäkin.
  • Olemme antaneet teille perinnön, joka johtaa teidät uskossanne harhaan. Pyydän: Älkää ottako tätä perintöä vastaan! Jospa tämä pyyntö ei vielä olisi myöhäistä.
  • Pyydän anteeksi tätä kuoleman perintöä. Pyydän anteeksi myös niitten puolesta, jotka eivät sitä itse ymmärrä tehdä.
  • Tämän kirjoittaminen ei ollut helppoa, mutta allekirjoitan sen koko sydämestäni. Muitakin allekirjoituksia sopii paperille.
Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s